Kuntosalin rahoitus – leasing ei ole vain yritysautoiluun

Kuntosalin rahoitus – leasing ei ole vain yritysautoiluun

Kuntosalin perustaminen vaatii pääomaa. Harvalla sitä on kattamaan kaikkia kuntosalin perustamisen kuluja. Jotta liiketoiminta olisi edes mahdollista, siihen tarvitaan lainaa jossain muodossa. Leasing ei ole vain yritysautoiluun, vaan myös kuntosalien rahoitukseen paljon käytetty ja toimiva malli. Monella on leasingistä hieman vääristynyt käsitys mutta yksinkertaisimmillaan se tarkoittaa, että rahalla tehdään rahaa.

 

Hyödynnä rahoitustyökaluja - laita raha tekemään rahaa
Meillä suomessa on korkea tahtotila omistaa asioita. On totta, että yrityslaina ei ole ilmaista, eikä se koskaan tule sitä olemaan. Lainarahasta maksetaan aina kuluja. Mutta, vastoin yleistä käsitystä, se ei ole paha asia. Olennaista on, että kulut ovat kohtuulliset. Meidän jokaisen tulee ansaita rahaa enemmän, kuin sitä kulutamme.

Yleisesti ottaen voidaan todeta, että minkä tahansa uuden palveluliiketoiminnan perustaminen on kallista. Se vaatii pääomaa ja useimmiten ulkopuolista rahoitusta. Tässä kirjoituksessa keskitytään perustettavan kuntosalin rahoittamiseen; mitä se vaatii ja paljon sellainen kustantaa.

Harmillista sinänsä, että jotkut mieltävät kaupalliset toimijat riistokapitalisteiksi. Asiakkaan menestyminenhän on jokaisen kauppiaan etujen mukaista. Menestymiseen löytyy monia mittapuita mutta liike-elämässä se on tilinpäätöksen alin numero. Se on kylmä fakta. Me osaltamme toivomme, että jokaisella asiakkaallamme tämä olisi reilusti plussan puolella.

 

Leasing ja sen eri vaihtoehdot
Monille, jotka eivät ole olleet lainkaan mukana liike-elämässä, sana leasing saattaa hieman särähtää korvaan. Kovin usein se mielletään yritysautoiluun, jossa sitä käytetään paljon. Otat auton yritys-leasingillä, maksat siitä kovaa kuukausihintaa, ja sitten se viedään sinulta pois.

Monet karsastavat leasingin tarjoamia mahdollisuuksia, koska kuvittelevat etteivät laitteet siirry omistukseen. Omistamisesta on muodostunut meille eräänlainen itseisarvo, johon historialla saattaa olla osansa. Huolenaihe on siinä mielessä aiheellinen, että laadukkaan laitteen elinkaari on pitkä. Monesti se on paljon pidempi, kuin tyypillinen 48-60kk leasing-sopimus. Aerobisilla laitteilla elinkaari on tietysti hieman lyhyempi, mutta oikein huollettuna nekin kestävät vuosia kovaa käyttöä.

Väännän teille nyt rautalangasta, miten leasing-rahoitus toimii. En käytä vaikeita termejä, vaan yritän perata asioita kansakielelle.

Yleisimmät leasingin muodot ovat rahoitus-leasing sekä huolto-leasing, joita myös me käytämme omassa toiminnassa varsin laajasti.

 

Rahoitus-leasing
Rahoitusleasing tähtää laitekannan vuokraamiseen tietylle sovitulle ajanjaksolle. Tämän jälkeen sinulla on kolme vaihtoehtoa;

  • Lunastaa laitteet itselle,
  • jatkaa vuokrausta tai
  • palauttaa laitteet.
  • Yleisin tapa on ostaa laitteet itselle ennalta sovitulla jäännösarvolla.

Jäännösarvo on tyypillisesti 1-20% kauppahinnasta, joka sovitaan aina ennen kaupantekoa.

 

Esimerkki 1:

Asiakas on päättänyt hankkia tuotteet, joiden arvo yhteensä 10 000€ alv 0%. Kauppoja tehdessä sovitaan ajanjaksoksi 48kk ja suuremmaksi viimeiseksi eräksi 10%. Tällöin asiakas maksaa ennalta sovittua kk vuokraa. Viimeisen vuokran yhteydessä asiakkaalle tarjotaan laitteiden lunastukseen oikeuttava maksu (10%/1000€), jonka jälkeen tuotteet siirtyvät asiakkaan omistukseen (taseeseen). Tämä on hyvin lähellä osamaksukauppaa, sillä erolla, ettei korkoa mainita missään. Se tulee itse laskea.
 

Esimerkki 2:

Toiseksi yleisin vaihtoehto, on asettaa laitteille suurin mahdollinen jäännösarvo, jolla kk hinta saadaan mieluisaksi. Usein tällaisissa tilanteissa asiakas ei myöskään halua lunastaa laitteita itselle. Näissä tilanteissa me GoFitneksellä otamme laitteet takaisin ja myymme ne eteenpäin käytettyinä. Vastaavasti asiakkaalle toimitetaan uudet tilalle ja hän jatkaa laitteiden vuokrausta ilman aikomustakaan koskaan ”omistaa” laitteita. Tämä on erittäin hyvä vaihtoehto erityisesti aerobisten laitteiden kohdalla, joiden elinkaari on paljon lyhyempi, kuin voimailuvälineillä. Täytyy lisäksi muistaa, että aerobiset laitteet kehittyvät kovaa vauhtia. Tällä mallilla sinulla on aina uusimmat välineet asiakkaittesi käytössä.
 

Leasingin merkittävänä etuna voidaan pitää sitä, että se ei rasita tasetta samalla tavalla kuten pankkilaina, joka näkyy miinus -merkkisenä taseessa. Kansankielellä, yrityksesi taloustilanne näyttää paremmalta, kun siellä ei ole liian paljon lainarahaa takana. Liiallinen lainaraha voi vaikeuttaa pankkilainan saamista muissa yhteyksissä.

 

Huolto-leasing
Huolto-leasing voidaan mieltää täysin samaksi, kuin yläpuolella läpi käyty asia, mutta sisältäen kaiken huollon ja tarvittavat varaosat. Huolto-leasing sopii niille tahoille, ketkä toden teolla haluavat keskittyä liiketoiminnan ytimeen. Huoltoleasing -mallissa kaikki määräaikaishuollot, mukaan lukien varaosat, sisältyvät kk maksuun sopimuskauden ajan. Sopimuskauden jälkeen, aivan kuten yläpuolella kirjoitin, asiakas saa itse päättää lunastaako laitteet itselle, jatkaako sopimusta tai haluaako uudet tilalle. Tätä vaihtoehtoa kannattaa harkita erityisesti, jos omistat tai hallinnoit yli 1000 asiakkaan keskusta. Tällöin sinun työsi on (todennäköisesti) paljon arvokkaampaa liiketoiminnan kehittämisessä, kuin yksittäisen laitteen korjaamisessa sormet rasvassa.

Huoltoleasing on asiakkaalle kalliimpi, mutta kuten mikä tahansa leasingin muoto, niin myös tämän kannattavuus on helposti laskettavissa auki. Viime kädessä sinä päätät minkä tasoisen palvelun haluat.

 

Käytettyjen kuntosalilaitteiden liisaaminen
Rahoitamme ja liisaamme myös käytettyjä laitteita. Käytettyjen laitteiden liisaaminen ei eroa millään tavalla uusien liisaamisesta. Ota rohkeasti yhteyttä myyntiin, koska varastojemme läpi kulkee lukuisia käytettyjä laitteita ympäri vuoden. Käytetyt ovat erityisesti koronan aikana olleet mielenkiintoinen vaihtoehto. Kaikki käytetyt laitteet ovat aina huollettuja meidän toimestamme ennen toimitusta.

 

Rahoitamme myös jäännösarvoa
Toisinaan käy niin, että sinulla on ollut haastava vuosi juuri sinä vuonna, kun haluisit lunastaa laitteet itsellesi. Olet saattanut investoida merkittävästi esimerkiksi uusiin saniteettitiloihin, joka on muodostanut hetkellisen kassavajeen. Tarjoamme myös jäännösarvon rahoittamista. Tällöin jäljellä oleva jäännösarvo voidaan rahoittaa esimerkiksi yhdellä vuodella.

 

Kuntosaliyrittäjyys on hallittua riskinottamista
Monilla tuntuu olevan ajatus, että osakeyhtiö jollain keinolla suojelee yrittäjää. Aloittava yrittäjä on kuitenkin yleensä itse vastuussa, kun ottaa lainaa osakeyhtiölle. Myöhemmässä vaiheessa mukaan saattavat astua yrityskiinnitykset, mutta alkuvaiheessa yrittäjä toimii useimmissa tilanteissa henkilökohtaisesti takaajan roolissa. Mikäli sinulla on juuri perustettu osakeyhtiö ja aikomuksena liisata tuotteet (irtaimisto), joudut mitä todennäköisemmin maksamaan vielä käsirahan.

Leasingyhtiöt ovat pankkeja siinä missä suomessa toimivat perinteiset pankitkin. Leasingyhtiöt ovat vain keskittyneet hieman eri asioihin. Ne toimivat täysin saman pankkilainsäädännön alaisuudessa, jota finanssivalvonta seuraa. Me maahantuojat olemme linkkisi pankin virkailijoihin. Olisi äärettömän tärkeää aloittaa hyvissä ajoin mahdolliset rahoituskeskustelut meidän kanssamme, jotta me puolestamme voimme edistää asiaasi leasing yhtiöille. Todennäköisyys saada rahoitus on tällöin hyvin paljon suurempi, kuin sillä että marssit lähimpään pankkiin liikeidea ja hattu kädessä pyytämään rahaa.

Oletetaan, että olet aivan tavallinen ihminen. Tällöin joudut turvautumaan erilaisiin rahoitusinstrumentteihin. Tässä kohtaa sinun todellinen riskinottokykysi mitataan. Olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka haluavat yrittää mutta eivät ole valmiita laittamaan itseään rahallisesti likoon. Mikäli koet kuuluvasi tällaiseen ryhmään - eikä siinä todellakaan mitään väärää ole - sinun kannattaa harkita jotain muuta, kuin yrittäjyyttä. Yrittäjyys on ennen kaikkea hallittua riskinottamista.

”Tehdäkseen rahaa sinun tulee käyttää sitä”. Kuulin aikoinaan tämän lausahduksen eräältä kaveriltani. Nyt totean, että tämä pitää täysin paikkansa.

 

GoFitnesissä käytämme rahoitukseen markkinoiden parhaita työkaluja. Olemme valikoineet yhteistyökumppanimme siitä näkökulmasta, mikä olisi loppuasiakkaalle kokonaistaloudellisin. Toimimme vain suurien leasingyhtiöiden ja pankkien partnerina.

 

Haluatko kuulla lisää aiheesta tai oletko perustamassa kuntosalia? Ota yhteyttä:
Ilkka Mitrunen

Email: ilkka@gofitness.fi
Puh: 044 022 8211
Insta: @ilkkamitrunen
LinkedIn: ilkka-mitrunen-26b77469